Moniin luonnonkohteisiin, kuten Viron rantakallioon tutustuminen ei onnistu kuin meren puolelta sen alle hiljaa meloessa, kertoo kajakkiretkeilyä harrastava Simmo Kikkas.
Tehdään ensimmäiseksi selväksi se, että kanootti ei ole kajakki ja melominen ei ole soutamista. Kajakki on päältä suljettu alunperin eskimoiden merikelpoinen kulkuväline, kanootti taas on avonainen ja tarkoitettu sisävesistöissä kulkemiseen. Melonnassa on käytössä yksi mela ja meloja on aina kasvot menosuuntaan päin, soutamisessa taas on aina kaksi airoa ja kasvot ovat poispäin menosuunnasta. Siinä pähkinänkuoressa kaikki oleellinen ja epäselvä. Tuskinpa kukaan meloja loukkaantuu, jos häntä kutsutaan soutajaksi (kiitokset siitä Jüri Jaansonille, jonka olympiamitali on tehnyt soutamisesta suositumman) – veneeseen kavuttaessa hän ottaa käteensä kuitenkin melan, jonka molemmissa päissä on lapa, koska sillä pärjää paremmin aaltojen seassa tai nopeavirtaisessa joessa.
Emme puhu tässä melomisesta urheiluna, vain enemmänkin tavasta liikkua, joka on vedessä ihmisellä yhtä looginen liikkumistapa kuin kävely maassa. Kilpailu melonnassa on koko melomiskulttuurista vain pieni osa. Suurin osa koko maailman melojista käyttää kajakkia vapaa-ajan viettovälineenä puolituntisesta virkistävästä harjoituksesta viikkoja kestäviin tutkimusretkeihin. Tämän jännittävän harrastuksen ilmiö perustuu kahteen faktaan: kajakki on todellakin merikelpoinen alus, joka kestää uppoamatta isojakin myrskyjä sekä sen vedenpitäviin säilytystiloihin voi pakata mukaan paljon varusteita teltasta valokuvausvälineihin tullakseen toimeen jopa asuttamatomissa paikoissa.
Yleisimmissä yhden ihmisen merikajakeissa on tilaa varusteille 110-150 litraa, kahden ihmisen kaksikoissa yleensä 90-120 litraa ihmistä kohden.
Valttina monipuolisuus
Kajakkimelonnan maagisuus avautuu erityisesti tilanteissa, joissa sen monet puolet ja plussat pääsevät oikeuksiinsa. Koko viikon kestävällä retkellä ei ole aina tarkoitus saada kasaan tietty määrä kilometrejä, vaan nauttia luonnosta, löytää uusia paikkoja, viettää aikaa kavereiden kanssa ja kokea uusia jatkuvasti vaihtuvia tilanteita. Pidemmän retken vastakohta on kajakkisurffaus, jossa varustuksella kuormaamatonta kajakkia käytetään suurilla aalloilla leikkimiseen. Siinä tapauksessa mennäänkin tuuliselle rannalle ja tavoitteena on parin tunnin aikana laittaa oma ruumiinrakenne ja kyvyt koetukselle melottaessa rannalta kohti aaltoja ja sitten liukua takaisin aaltojen avulla. Toisin kuin purjelautailussa, joka on riippuvainen tuulesta, on kajakkisurffarin parhaina ystävinä isot aallot. Paras ajankohta surffaukseen on silloin, kun tuuli alkaa jo laantua, mutta rantaan murtavat aallot ovat vielä tarpeeksi suuria ja kuohkeita saadakseen meloja kajakin kera haltuunsa ja vastustuksesta huolimatta työnnettyä rannalle. Tavallisissa sääolosuhteissa kajakilla pystyy rantautumaan jokaisella rannalla, jossa on vähintään 15 senttiä vettä pohjan alla. Näin ollen kajakki ei vaadi rannalta erityisiä ehtoja veteen mennessä tai sieltä tullessa. Ainoaksi rajoitteeksi on kaukana oleva autotie, sillä yleensä kajakit kuljetetaan rannan lähelle juurikin autolla, joko katolla tai peräkärryssä. Lastatun kajakin kuljettaminen muutamaan sataan metriin ei ole kahdelle ihmiselle este, mutta pidemmiksi matkoiksi kannattaa kajakille hankkia pienet kärryt.
Uppoaa, ei uppoa…?
Kajakissa istuva henkilö on meloessa vedenpinnalle todella lähellä, melalla läpi veden vetäessä kädetkin usein kastuvat. Tällainen lähikosketus veteen vaikuttaa myös ihmisten arviointeihin tämän vesikulkuvälineen turvallisuudesta. Nykyaikaisen ihmisen käsitys turvallisuudesta liitetään yleensä mahdollisimman korkeaan paikkaan veden pinnasta katsottuna. Tämänlainen ennakkoluulo ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ensinnäkin aallot, myös isot sellaiset, menevät yleensä sujuvasti sen ali häiritsemättä aluksen liikerataa. Kuten meressä uivalle linnulle, on myös kajakille vaaralliset vain isot murtuvat aallot. Toiseksi, kajakissa istuvalla ihmisellä on aivan toisenlaiset fyysiset sekä henkiset valmiudet koskien olosuhteiden muuttumista kuin vaikkapa risteilyaluksella olevalla matkustajalla. Ainoat tekijät, jotka tekevät kajakin vaarallisemmaksi kulkuneuvoksi kuin maalla kulkevat ajoneuvot, ovaterilaiset ihmisiä koskevat terveysriskit ja siitä seuraava vaara pudota veteen, joka voi olla hengenvaarallista. Näin ollen riskialttiimpaa on yksin melominen, sillä melontakumppanin on helppo reagoida mahdollisten riskitilanteiden sattuessa. Mitään muuta kauheaa tai olematonta ei kannata pelätä – veneet ja melat on tehty kestäviksi ja vain vähän huoltoa vaativiksi, vesi ei pääse kajakin sisälle, joka tekee kajakista uppoamattoman. Näin ollen on oikealla suhtautumisella ja tiedolla mahdollista vähentää lähes kaikki riskit veden päällä ollessa. On riskialttiimpaa ajaa moottoritiellä kuin meloa vedessä!
Meri ja vuoret – samanlaiset vastakohdat
Saattaa kuulostaa hölmöltä vertailulta, mutta rannikosta kaukana merellä seilatessa ja tyhjää horisonttia katsellessa voi tuntea samanlaista maailmankaikkeuden tunnetta jota tuntee tuhansia metrejä merenpinnasta korkealla vuoristossa ollessa. Kaksinpuhelu luonnonvoimien kanssa on samalla rauhoittavaa ja valppautta herättävää. Seisovasta tai vähän aaltoilevasta vesimassasta voi tuulen voimalla syntyä vaahtoava helvetti ja talonkorkuisten aaltojen tanssilava. Nämä ovat kuitenkin veden ääriolomuotoja ja myrskyiselle merelle ei kukaan tietoisesti suunnittele pitkiä ylityksiä. Valmius muuttuvia sääolosuhteita varten pitää olla merellä kuitenkin aina mukana, kuten vuorikiipeilijälläkin. Piiloutuminen myrskyltä luodolla ei ole niinkään tuttu tilanne kaikille, mutta avoin merellä kulkija suhtautuu siihenkin tilanteeseen sallivasti kuten vuorikiipeilijä suhtautuu majoittautumiseen kahdeksi vuorokaudeksi tukikohdan pikkuiseen telttaan.
Itämeren melontakalenteri / kajakkimatkat Virossa
Itämeri on matala sisämeri ja valtameren suuria aaltoja ei siellä näy; kajakilla kulkemiseen tarjoaa pieni kotimeri loistavia olosuhteita. Rannikkomeren lämpötila sallii turvallisen melonnan myös ilman erikoisvaatetustakin neljä kuukautta. Saarille ja luodoille on tavallisesti monta mahdollisuutta päästä liki, joka puolestaan mahdollistaa suunnitelmien muuttamisen tuulen suunnan mukaan. Virallinen sääennuste on kullan arvoinen, mutta kannattaa aina ottaa huomioon muuttuvat olosuhteet ja Viron rannikon länsikaaren tuulet.
Pidemmät ylitykset kannattaa aloittelijan tehdä huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana. Tuulen nopeus syksyisellä merellä nousee lähes päivittäin yli 10 m/s ja melojaa vastaan kääntyessä se tarkoittaa jopa tuplasti suurempaa voimankulutusta normaaliin matkatempoon (keskimäärin 6-7 km/h) verrattuna. Väärin suunniteltu ylitys voi johtaa pahimmillaan voimavarojen loppumiseen keskellä avomerta.
Kevätkuukausina pitää ehdottomasti ottaa myös huomioon sulavat jäämassat sekä muut vastaavat. Toisaalta, kyseinen ajanjakso ei kestä, Viron talvet huomioon ottaen, kovinkaan kauaa. Matala saartenvälinen (Hiidenmaan, Saarenmaan, Muhun, Vormsin sekä Viron mannerrannikon ympäröimä) sisämeri Väinameri on keväisin ensimmäinen lämmin ”keidas”, jossa voi koko päivän meloa pelkäämättä kylmää samalla kun Suomenlahti vasta huokuu jäistä kylmyyttä.Huhti-toukokuu onkin passeli aika aloittaa melontafiiliksen hakeminen ja lihasten treenaamisen lyhyemmillä reiteillä esimerkiksi sisävesillä. Kaikista parhaimmat ajat tuoreelle aloittelijalle ensimmäistä pidempää retkeä varten ovat heinä- sekä elokuun alkupuoliskot. Niin ilma kuin myös vesi ovat silloin suurella todennäköisyydellä lämpimät ja retkellä eteen tulevat haasteet eivät silloin pääse muodostumaan ylitsepääsemättömän isoiksi.
Varusteista
Virolaiset ovat onnekkaita – hyviä retkikajakkeja tuotetaan jopa omassa maassa ja hinta ei kirpaise sen enempää kuin keskimäärin polkupyörän hinta. Innostuneempi harrastajameloja saa koko tarvittavan paketin (veneen lisäksi tarvitaan myös mela, aukkopeite ja pelastusliivi) päivässä kasaan ja enemmän aikaa kuluukin koko varustuksen sujuvan käytön opettelemiseen. Tämä varustuksen peruspaketti on riittävä lyhyempiin ylityksiin tai rannikolla melontaan; pidempiä retkiä suunniteltaessa tulee tahtomatta myös suurentaa varustuksen budjettia. Ensimmäiseksi pitäisi laajentaa turvavarusteiden kirjoa. Täyden kokemuksen saamiseksi laajenee myös harrastajan varustekokoelma ajan myötä erilaisilla mukavuutta lisäävillä varusteilla, joihin kuuluvat muun muassa mukavat vaatteet, valikoima vedenpitäviä laukkuja sekä kasseja tavaroiden pakkaamiseen ja niin edelleen.
Säästä luontoa!
Melonnan itsestäänselviin sääntöihin kuuluu se, että retkeilijä liikkuu luonnossa jälkiä jättämättä ja siellä olevaa elämää häiritsemättä. Saarilla ja luodoilla vieraillessa kannattaa muistaa siellä olevat mahdolliset luonnonsuojelu- ja yksityisalueet, joissa jokamiehenoikeus ei ole voimassa.
Melontaretki Virossa.